Hevonen ja maatalous

Suomenhevonen on myös työhevonen. Se on myös rodun yksi jalostussuunta vuodesta 1924 lähtien. Nykyään työhevosia on vain noin 1000 hevosta kantakirjassa. Työhevostyyppi on raskasrakenteisempi ja pidempirunkoinen kuin ravuri tai ratsuhevonen. Suomenhevonen on kohtuullinen pienikokoinen työhevosrotu, mutta se on varsin voimakas ja vetää raskaita kuormia. Raskaiden kuormien vetäminen on mahdollista, koska rodulla on hyvä vetotyyli. Suomenhevosen työhevossuunta on usein vahvempi painoonsa nähden kuin monet muut työhevosrodut. Suomenhevonen kykenee vetämään jopa 110% painostaa, kun monet vastaavat rodut vain 80%. Kilpailuissa työhevoset voivat vetää jopa 200% painonsa verran ja enemmänkin. Jotta hevonen pääsi työhevossuunnan jalostukseen, suomenhevosella oli oltava hyvä rakenne, liikkeet ja luonne ja lisäksi sen piti läpäistä kaksi koetta: kevyt kävelykoe sekä joko veto- tai ajettavuuskoe.

Hevonen töissä

Hevosen työtehtävät olivat ja ovat lähinnä kuormien vetämistä ja peltotöitä. Työhevosella on oltava voimaa ja sen täytyy kestää fyysistä rasitusta myös erilaisissa sääolosuhteissa, niin talvella kuin kesällä. Työhevoselta vaaditaan myös rauhallista ja oppivaista luonnetta.

Työhevosia on useita rotuja. Suomenhevonen on kohtuullisen pieni, mutta muita ovat esimerkiksi perchenhevonen sekä maailman suurin hevosrotu shirehevonen. Useiden työhevosten jalostuksessa on painotettu enemmän kokoa kuin esimerkiksi hevosen juoksuominaisuuksia ja sitä mukaan kun työhevosten tarve on vähentynyt, on hevosten kokoa alettu jalostaa kevyemmäksi. Suomenhevosen jalostuksessa juoksu- ja kävelyominaisuudet olivat tärkeitä alusta alkaen, koska maatilojen työt tehtiin pitkälti hevosvoimin ja välimatkojen ollessa pitkiä oli tärkeä, että hevonen pystyi vetämään tyhjän reen vauhdilla tukkimetsään ja raskaan kuorman sieltä pois. Kantakirjauskokeessa suomenhevosen oli vedettävä 500 kilon kärrykuoma kilometrin verran alle 10 minuutissa.

Hevosen avulla on muokattu maata, niitetty peltoa, haravoitu, ajettu heinää, kuljetettu tavaroita ja luonnollisesti myös kuljetuttu ihmisiä ja viety puut metsästä. Hevosella saatettiin hyvin kulkea 10-20 kilometrin matkoja kuormapäällä. Työhevonen piti kouluttaa ja vähitellen hevonen oppi oman tilan työt niin, että hevosmiehen piti vain vihjata hevoselle, ja tämä osasi tehdä oikeat asiat oikealla tavalla. Hevonen oppi myös kulkemaan hitaasti tai nopeasti tarpeen mukaan ja esimerkiksi maan kääntämisen auralla hevonen oppi tekemään lopulta lähes itsestään. Sanotaan, että työhevosella muokattu maa on selkeästi parempaa kuin työkoneella. Maa on ilmavampaa ja lämpenee keväällä nopeasti. Siinä on myös enemmän pieneliötoimintaa ja työntekijä käsityökoneillakin on helpompaa.

Metsänhoidossa hevonen on paras vaihtoehto ensiharvennukseen. Perinteinen tukkireki ei jätä jälkiä metsään, ei riko taimikoita eikä vaadi teitä tai muitakaan varsinaisia reittejä kulkiessaan metsässä. Hevosilla on helppo kuljettaa rankakuormia ja tukkeja esimerkiksi tien poskeen. Kaupunkien puistot ja luonnonsuojelualueet olisivat oivia paikkoja työhevosen laajempaan käyttöön yhä nykyäänkin. Työhevosella voi myös tehdä ratojen niittoa.

Kärrykyydit

Suomalainen työhevonen on oiva kuljettava hääkyydeille, päiväkodin lapsille ja vanhuksille. Kärrykyyti antaa varmasti hyötyjä ja elämyksiä erityistyhmille eikä kukaan ole koskaan tutkinut, kuinka paljon mahdollisuuksia olisikaan. Suomessa ei muuten nykyään missään kouluteta työvaljastuksia, eli valjakkokuskeja!

Työhevosyhdistys

Suomessa toimii erillinen työhevosharrastajat yhdistys. Se on koko Suomen alueella toimiva Suomenratsut ry:n aluekerho, jonka tavoitteena on työhevosperinteen säilyttäminen ja tiedon välittäminen eteenpäin. Työhevosratsastajat haluavat kannustaa uusia harrastajia työhevostoimintaan mukaan ja näin lisätä hevosten monipuolista käyttöä. Kerho järjestää myös kilpailuja: valtakunnalliset työmestaruuskilpailut, Koillissavolaiset Vetokilpailut sekä Hevoskynnön SM-kilpailut. Vuosittain pidettävät Hevoskynnön SM-kilpailut on perinteisesti järjestetty Eurajoella kulttuurihistoriallisesti arvokkaan Vuojoen kartanon pelloilla.

##Sotahevoset Hevosilla asetettiin lailla asevelvollisuus vuonna 1922. Sotalaitoksen tarpeisiin kelpaavien hevosten ja ajoneuvojen omistajat olivat velvollisia tarpeen vaatiessa luovuttamaan hevosia ja ajoneuvoja sotalaitokselle valtion varoista maksettavaa rahallista korvausta vastaan. Ratsuväen käytössä olleiden hevosten määrä oli vain pieni osa koko armeijan käytössä olevasta hevoskannasta. Varsinaisiin taisteluihin ratsuväen hevoset eivät juuri osallistuneet, mutta niillä oli suuri merkitys ratsuväen etenemisessä. Ratsuväen hevosten käyttö keskittyi sodan loppuvaiheissa lähinnä huoltotehtäviin. Puolustusvoimien rauhanajan joukoilla oli syyskuussa 1939 käytössään 4700 hevosta, mutta vain 134 kuorma-autoa. Armeijan palvelukseen otettiin sodan aikana siviilistä noin 72 000 hevosta lisää.

Talvisodan aikana sotatantereella tehtävissä menehtyi 7200 hevosta. Huhtikuussa 1940 aloitettiin hevosten takaisin kotiuttaminen, sillä hevosia tarvittiin kipeästi maataloissa alkaviin kevään kylvötöihin. Kesäkuussa 1941 ennen jatkosotaa otettiin puolustusvoimien käyttöön uudestaan 35 000 hevosta armeijan omien 9500 hevosen lisäksi. Sodan aikana otettiin vielä lisää 15 000 hevosta, koska tarve oli kova. Yhteensä jatkosodassa menetettiin loppujen lopuksi noin 15 000 hevosta.

Hevoset olivat kaluston, ampumatarvikkeiden, muonan, kenttäkeittiöiden ja tykistön kuljetusta varten. Raskasta tykkiä vetämään tarvittiin kahdeksan hevosta. Hevosten merkitys oli sekä talvi- että jatkosodassa armeijamme liikkuvuudelle täysin ratkaiseva. Millään sen ajan moottoriajoneuvolla ei olisi voitu korvata hevosta maastossa, sillä juuri maastoliikkuvuudessa hevonen oli ylivoimainen.